Pesäpallon naisten hallimestaruus ratkeaa lauantaina – Hyvinkään Tahko yllätyskortti

9.3.2018

Hyvinkään Tahkolla oli aihetta riemuun ja juhlaan naisten Halli-SM-alkulohkossa Raumalla. Kuva: Pekka Tuominen.

Pesäpallon naisten Halli-SM-turnauksessa edettiin pitkälle ennakkoarvioiden mukaisesti, kunnes Rauman alkulohkosta kuului kummia. Sarjanousija Hyvinkään Tahko kukisti sekä kotihallissaan pelanneen Feran että syksyn Suomen mestarin Manse PP:n Tampereelta ja lunasti paikan lauantain lopputurnauksesta. Seuraavaksi välieräottelussa asettuu vastaan Pesäkarhut Porista ja mitaliottelussa Kirittäret Jyväskylästä tai Lapuan Virkiä.

Leidit-nimellä tunnettu Hyvinkään nuori joukkue on kulkenut jo tähän saakka pitkän yhteisen matkan. Ikäluokka on voittanut D- ja E-tyttöjen leirimestaruuden, C-tyttöjen SM-hopeaa sekä B-tyttöjen SM-pronssia. Aikuisten sarjoissa nousu Ykköspesiksestä Superpesikseen toteutui kolmannella yrittämällä. Nuorten lisäksi joukkuetta vahvistavat Emmi Hytönen, kapteeni Ella Kaasinen ja Henni Kauppinen sekä tälle kaudelle Hyvinkäälle siirtyneet Anni Heikkilä ja Sanni Järveläinen. Pelinjohtajaksi on siirtynyt naisten Superpesiksessä meritoitunut, syksyllä Kiteen Pallo -90:n A-pojat Suomen mestariksi luotsannut Antti Yli-Saunamäki.

– Jopa yli puolet joukkueesta on Tahkon kasvatteja. Olemme yksi sarjan omavaraisimmista joukkueista, iso osa porukasta on pelannut Leideissä pitkään. Pelaajat ovat työteliäitä, harjoitelleet tavoitteellisesti sekä halunneet kehittyä ja oppia. Sitä kautta joukkue on noussut askel askeleelta Superpesis-tasolle asti, Yli-Saunamäki kertoo.

– Jatkossakin seuralta edellytetään mahdollisuuksia kehittyä ja mennä eteenpäin, jotta tähtipelaajat pysyvät Hyvinkäällä. Seuraavia harppauksia tarvitaan Superpesiksen vaatimustason omaksumiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi huipulla.

Palkinto kovasta työnteosta

Talvikausi on sujunut Hyvinkään Tahkon osalta mallikkaasti. Yli-Saunamäki on erityisen tyytyväinen pelaajiensa työmoraaliin ja haluun kehittyä niin yksilöinä kuin joukkueena. Pelilliset tulokset kertovat konkreettisesti eteenpäinmenosta.

– Kun kaikki asuvat Etelä-Suomessa, pääsemme mukavasti harjoittelemaan yhdessä viikollakin. Koko joukkue on treenannut kovaa talven ja mennyt eteenpäin erityisesti fyysisellä puolella. Lopputurnauspaikka on upea palkinto siitä. Nyt voimme lähteä pelaamaan vapautunein mielin ja lähteä toteuttamaan unelmia, paineita ei tarvitse ottaa. Nuorille pelaajille lopputurnaus on varmasti hieno ja jännittäväkin kokemus, pelinjohtajaksi siirtynyt Antti Yli-Saunamäki iloitsee.

Erinomaisesta startista huolimatta Hyvinkäällä pidetään piikkarit tiukasti kentän pinnassa. Sarjanousijalla on yllätysmahdollisuus, mutta huipputasolla jokainen piste on ansaittava oman laadukkaan tekemisen kautta.

– Nöyrä pitää olla. Olemme kuitenkin sarjanousija, emme voi lähteä leijumaan. Kun meidän pelitapamme opitaan tuntemaan, totuus omasta tasosta selviää paremmin, Yli-Saunamäki tietää.

– Kesäkaudella lähdemme tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa. Sekin on kova tavoite, mutta mahdollisuuksien rajoissa se varmasti on, kuten talvikausi on osoittanut. Meillä on varsin kapea materiaali, joten jokaisen pelaajan panosta tarvitaan.

”Tulee oikein vanha punakone mieleen”

Lauantaina vastus on timantinkova heti aamuottelusta lähtien. Pesäkarhut Porista lukeutuu koko sarjan ehdottomiin mestarisuosikeihin, jonka pelaamista Yli-Saunamäki intoutuu vertaamaan jopa legendaarisen punakoneen tekemiseen.

– Porin pelaamista olen juuri videolta katsellut. Oikein tulee vanha punakone mieleen, niin systemaattista ja organisoitua pelaaminen on. Vastus on kovin mahdollinen.

– Absoluuttisia huippuja vastaan pelaamme lauantaina. Ehjää neljän vuoroparin jaksoa kerrallaan lähdemme hakemaan.

Vaikka vuori on korkea kiivettäväksi, urheilussa on tunnetusti kaikki mahdollista. Hyvinkään joukkueella on vahvuuksia, eikä yksikään joukkue sarjassa voi niitä aliarvioida.

– Joukkue on historiansa aikana pärjännyt ja ollut parhaimmillaan, kun panokset kovenevat. Kokoonpanossa on hyviä yksilöitä, joista useampi tekee alkavalla kaudella läpimurtonsa. Titta Siilin, Lotta Vahvelainen, Pauliina Harinen ja moni muu – uskon, että uusia nimiä nousee suuren yleisön tietoisuuteen, Yli-Saunamäki povaa.

Lauantaihin Hyvinkää pääsee lähes parhaalla kokoonpanollaan, vain Tiia Wetterstrand on koulukiireiden vuoksi sivussa. Mielenkiintoinen tilanne on lukkarin tontilla, johon Tahkolla on laittaa kaksi lupaavaa tulevaisuuden nimeä. Sekä Anni Heikkilä että Lotta Vahvelainen pystyvät pelaamaan myös muussa ulkopeliroolissa.

– Lukkaria voimme vaihtaa vaikka joka vuoroon, Yli-Saunamäki naurahtaa.

– Sisäpeliä pelaamme niin laajasti kuin mahdollista, mutta ulkopeli ratkaisee paljon. Ulkopelin täytyy antaa mahdollisuus voittamiseen. Selkeä tasonnosto vaaditaan, kun vastuskin kovenee. Mitä kovempi on vastustaja, sitä kovempia voittavia suorituksia tarvitaan, Yli-Saunamäki tietää.

Neljä parasta tulessa lauantaina

Naisten Halli-SM-lopputurnaus pelataan alusta loppuun Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (Pirkkahalli) huomenna lauantaina. Välierien voittajat etenevät illan loppuotteluun ja häviäjät tavoittelevat pronssimitaleita. Kaikki lopputurnauksen ottelut välittää suorina lähetyksinä Ruutu.

Otteluaika on 4+4 vuoroparia. Jaksovoittojen ollessa tasan siirrytään suoraan kotiutuskilpailuun.

Tiesitkö?

  • Hyvinkään Tahkon joukkueessa on kahden sisarussarjan pelaajia: Ira ja Petra Jokivalli, Lotta ja Oona Vahvelainen. Pauliina Harisen sisko Henriikka siirtyi tälle kaudelle Pesä Ysien riveihin Lappeenrantaan.
  • Hyvinkään Tahko oli edellisen kerran edustettuna naisten Superpesiksessä kaudella 1998.
  • Tahkon joukkueet voittivat miesten ja naisten mestaruuden samalla kaudella 1979. Vastaavaan ovat pystyneet pesäpallon historiassa vain Oulun Lippo 1994, Pallo-Toverit Helsingistä 1959, Jyväskylän Kiri 1957 ja Lahden Mailaveikot 1931.

Naisten Halli-SM-lopputurnaus

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere

La 10.3.
Välieräottelu: Pori-Hyvinkää 9.30 Ruutu Urheilu
Välieräottelu: Jyväskylä-Lapua 12.30 Ruutu Urheilu
Pronssiottelu (välierien häviäjät) 15.30 Ruutu Urheilu
Loppuottelu (välierien voittajat) 18.30 Ruutu Urheilu

Aiheesta lisää

Lopputurnauksen alustavat kokoonpanot

Video: Susanna Puiston mietteitä Veikkaus Vedot -Facebook-sivulla

Pesäkarhujen ennakko lopputurnaukseen

Suorat lähetykset Ruudussa, Juhani Kukkasela selostaa

Alkuturnausten tulokset ja tilastot

Lopputurnausjoukkueet

Pesäkarhut, Pori
Kirittäret, Jyväskylä
Lapuan Virkiä
Hyvinkään Tahko