Urheiluakatemiat opiskelevan pesäpalloilijan tukena lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa!

22.2.2018

Pesäpalloileva, toiselle asteelle tähyävä opiskelija? – Ota hyöty irti akatemiaharjoittelusta! Kuva: Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia.

Toisen asteen yhteishaku on alkanut ja jatkuu tiistaihin 13.3.2018 kello 15 saakka. Urheilevan nuoren kannalta erinomaisia vaihtoehtoja ovat erityistehtävän saaneet urheilulukiot ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Virallisten urheiluoppilaitosten lisäksi tarjolla on yksittäisiä lukioita ja ammattioppilaitoksia, joissa nuoren pesäpalloilijan on myös mahdollista opiskella urheilun ehdoilla.

Urheiluakatemiaohjelma on mukana matkassa urheilijan polun kaikissa vaiheissa. Tavoitteena on urheilijaksi kasvamisen tukeminen ja urheilijan päivittäisharjoittelun parantaminen olosuhteiden, laadukkaan valmennuksen ja monipuolisen osaamisen kautta. Verkostoon kuuluu yhteensä 20 urheiluakatemiaa eri puolilla Suomea.

Akatemiatoimintaan haettaessa akatemia / koulu antaa omat pisteensä ja lajiliitto antaa urheilijalle omat pisteensä. Pesäpalloilija, joka hakee 2. asteelle saa lajiliittopisteensä pisteytyspäivissä, jotka järjestetään seuraavilla paikkakunnilla:

  • Pori, torstai 22.3.
  • Joensuu, tiistai 27.3.
  • Varala (Tampere), tiistai 3.4.
  • Seinäjoki, maanantai 9.4.
  • Vuokatti (Sotkamo), maanantaina 16.4.

Lisätietoa hakemisesta: http://www.pesis.fi/?x21605=34958081

Katso alta lisätietoa oman alueesi akatemioista ja ota tarvittaessa yhteyttä suoraan oppilaitokseen tai alueesi aluevastaavaan. Painopisteakatemiossa on pesäpallo otettu huomioon lajiharjoittelussa. Muissa akatemioissa ei ole välttämättä lajiharjoittelua, mutta akatemiatoiminta mahdollistaa muun lisäharjoittelun.

Eteläinen alue

Urheiluakatemioista pesäpallon painopistelajikseen ilmoittavat Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia (Kotka), Forssan urheiluakatemia ja Kouvolan urheiluakatemia.

Opetusministeriön vahvistamana urheilun erityistehtävän ovat alueella saaneet lukioista Brändö Gymnasium, Mäkelänrinteen lukio ja Pohjois-Haagan yhteiskoulu Helsingissä, Kerttulin lukio Turussa sekä Lahden lyseo. Ammatillisen koulutuksen järjestäjistä vastaavassa asemassa ovat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (Kotka), Perho Liiketalousopisto (Helsinki) Hyria Koulutus Oy (Hyvinkää, Riihimäki, Hämeenlinna), Koulutuskeskus Salpaus (Lahti), Liikuntakeskus Pajulahti (Nastola), Omnia (Espoo), Stadin ammattiopisto (Helsinki), Turun ammatti-instituutti – Åbo Yrkesinstitut sekä Yrkesinstitutet Prakticum (Helsinki).

Keskimaan alue

Urheiluakatemioista pesäpallon valtakunnalliseksi päälajikseen ilmoittaa Tampereen Urheiluakatemia / Varalan valmennuskeskus.

Opetusministeriön vahvistamana urheilun erityistehtävän saaneita lukioita ovat Sammon keskuslukio Tampereella ja Schildtin lukio Jyväskylässä. Vastaavia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä ovat Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jämsän ammattiopisto ja Jyväskylän ammattiopisto sekä Tampereen seudun ammattiopisto.

Läntinen alue

Urheiluakatemioista pesäpallon painopistelajikseen ilmoittavat Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemia / Kuortaneen valmennuskeskus ja Satakunta Sports Academy.

Pesäpallo on yksi päälajeista erityistehtävän saaneissa oppilaitoksissa Kuortaneen urheilulukiossa, Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella ja  Porin suomalaisen yhteislyseon lukiossa.

Alueella on myös erityistehtävän saaneista oppilaitoksista Vörå samgymnasium-idrottsgymnasium Vöyrillä.

Urheilijan tarpeet otetaan huomioon muissakin oppilaitoksissa, kuten jo 15 vuotta huippupesäpalloilijoita kasvattaneessa Vimpelin lukiossa. Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemiassa on mukana myös Ilmajoen lukio.

Pohjoinen alue

Urheiluakatemioista pesäpallon ilmoittaa valtakunnalliseksi päälajikseen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia / Vuokatin valmennuskeskus. Pesäpallo on painopistelaji myös Ouluseutu Urheiluakatemiassa.

Sotkamon lukiossa pesäpallo on yksi päälajeista, katso lisätiedot tästä linkistä. Opetusministeriöltä urheilun erityistehtävän saaneita lukioita ovat alueella myös Kastellin lukio Oulussa ja Ounasvaaran lukio Rovaniemellä.

Urheilijoiden ammatillista koulutusta järjestävät Oulun seudun ammattiopisto ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä.

Savo-Karjalan alue

Urheiluakatemioista Joensuun Urheiluakatemia ja Kuopion alueen Urheiluakatemia ilmoittaa pesäpallon valtakunnalliseksi päälajikseen. 

Joensuun yhteiskoulun lukiossa pesäpallo on yksi päälajeista ja lajivalmennusta on saatavilla. Opetusministeriöltä urheilun erityistehtävän on saanut myös Kuopion klassillinen lukio.

Urheilijoiden ammatillista koulutusta tarjoaa Savon ammatti- ja aikuisopisto (Kuopio, Juankoski, Leppävirta, Toivala, Varkaus).

Aiheesta lisää

Lajiliittopisteytystapahtumat ja ilmoittautuminen

Ohjeet urheiluoppilaitoshausta Olympiakomitean sivuilla

Juha Antikainen
Pesäpalloliiton koulutusvastaava
040 535 0337
juha.antikainen(ät)varala.fi

Teemu Körkkö
Lajiliittopisteet
044 978 7837
teemu.korkko(ät)vrua.fi