Yleisön hurmos on vallannut naisten loppuottelusarjan

10.9.2017

Naisten Superpesiksen upea loppuottelusarja huipentuu ensi viikonloppuna.

Jos oli Susijengillä koripallon EM-kotikisoissa kuudes pelaaja, tamperelaisella Manse PP:llä on 13. pelaaja naisten Superpesiksen loppuottelusarjassa. Sunnuntain kolmatta loppuottelua seurasi Kaupin pesäpallostadionilla kauden ennätysyleisö, 1846 katsojaa. Joukkue kiitti omiaan voitolla, kun nuoren 18-vuotiaan tähtipelaajan Ida Lähteen surriainen ”sipsahti” kenttään supervuorossa.

Tunnelma paikan päällä oli käsinkosketeltava. Yleisö kannusti rytmikkäästi omiaan, löi käsiään yhteen ja kajautti kuuluvasti Manse-huudot ilmoille. Mitään ei voi ottaa pois äänekkäältä Pesäkarhujen kannattajajoukolta, joka oli luonut yhteishenkeä fanibussissa Porista Tampereelle. Näistä aineksista on syntynyt ainutlaatuinen tunnelma loppuottelusarjaan.

– Erittäin hienoa pelata tällaisen yleisön edessä, hyvä tunnelma. Täytyy kiittää yleisöä, että meillä on sellainen tuki takanamme, iloitsi sunnuntain ykköspalkittu Lähde.

Superpesis on Suomen suosituin naisten palloilusarja yleisömäärillä mitaten. Eniten katsojia on jo pitkään kerännyt Pesäkarhut, jonka ottelukohtainen katsojakeskiarvo on kuluvalla kaudella jälleen pitkälti nelinumeroinen, tällä hetkellä 1098. Lauantain neljännessä loppuottelussa rikotaan tämän kauden osalta 20 000 katsojan raja naisten Superpesiksessä Porin pesäpallostadionilla. Luku on naisten urheiluun huima kaikki lajit huomioiden.

Tulevana lauantaina Pesäkarhut tarvitsee omaa 13. pelaajaansa enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Mestaruus on katkolla Manse PP:lle, mutta Pesäkarhujen voitolla ratkaisu siirtyisi viidenteen trilleriin.

Aiheesta lisää

Ääninäyte Kaupin yleisöltä

Katso naisten 3. loppuottelu kokonaisuudessaan Yle Areenasta

Ida Lähde Manse PP:n nuori ratkaisija

Naisten loppuottelussa Manse PP, Tampere vs. Pesäkarhut, Pori