SiiPe:n F-tytöt: ensimmäinen leiripäivä

15.7.2012

Naperoleirin avajaisia vietettiin lauantaina. Kuva: Naperoleiri 2012.

Siilinjärven Pesiksen F-tyttöjä kuljettava linja-auto otti eilen aamuvarhaisella suunnan kohti Tamperetta ja valtakunnallista Naperoleiriä, joka on monille pelaajista ihka ensimmäinen leirikokemus.

Tuskin sitä voi edes sanoin kuvata, miten jännittyneitä tunnelmia ensimmäinen leiripäivä sisälsi. Kaikkien oli kuitenkin helppo lähteä matkaan, kun joukkueen sisäiset pelisäännöt oli yhteisesti sovittu ennen leiriä. Siellä sanotaan esimerkiksi, että  "kannustamme ja autamme kavereita harjoituksissa ja peleissä" ja "olemme kaikki kavereita." Ei olekaan ihme, että voitontanssien ja kunniakierrosten jälkeen innostuksella ei ollut rajoja.

– Illalla olo oli väsynyt, mutta onnellinen. Inka totesikin, että tämä oli kaikkien aikojen paras päivä, SiiPe:n F-tytöt kirjoittavat kotisivuillaan.

Aiheesta lisää

Lue SiiPe:n F-tyttöjen tarina ensimmäisestä leiripäivästä

Naperoleirin kotisivut