Leirille lähtevä pelinjohtaja, koulutusvaatimukset ja uusi koulutusjärjestelmä

2.3.2018

JPVT:t ja NPVT:t alkavat olla vähitellen katoavaa kansanperinnettä, kun pesäpallon valmennuskoulutukset uudistuvat. Ensi vaiheessa edetään kuitenkin uusi ja vanha koulutusjärjestelmä rinnakkain. Molemmat on huomioitu valtakunnallisille leireille osallistuvien pelinjohtajien koulutusvaatimuksia päivitettäessä. Tarvittaessa pelinjohtajalle voidaan anoa poikkeuslupaa perustelluista syistä.

Uudistuksia ei lähdetä tekemään ilman tavoitteita ja ajatusta osaamisen lisäämisestä.

– Pesäpallo on kehittynyt peli- ja fysiikkavaatimuksiltaan paljon viime vuosien aikana. Samaan aikaan pesäpallo on säilyttänyt asemansa kasvatuksellisena pelinä, joka on erinomainen lasten ja nuorten monipuolisten taitojen kehittäjä. Tämä kaikki johtaa siihen, että tarvitsemme vahvempaa valmennusosaamista jo nuorimmista ikäluokista lähtien. Pelaajien kehittäminen pelaajapolun eri vaiheissa vaatii myös valmentajilta jatkuvaa tietotaidon lisäämistä, koulutusvastaava Juha Antikainen toteaa.

– Uudistusten myötä järjestetään enemmän pieniä ja yksittäisiä koulutuksia pitkien viikonloppukoulutusten sijaan. Näin toivottavasti siirrymme sellaiseen järjestelmään, jossa motivoidutaan lisäämään ammattitaitoa vuosittain pieninä palasina. Panostamme enemmän valmentajakerhotoimintaan ja toivomme mahdollisimman monen seuran tai useamman seuran yhteisen valmentajakerhon perustamista. Tavoitteena on tuoda mahdollisuuksien mukaan koulutukset lähelle ohjaajia ja valmentajia, Antikainen lisää.

Koulutusjärjestelmässä edetään I-tason kautta II-tasolle, minkä jälkeen on mahdollisuus suorittaa lajivalmentajatutkinto (PLVT). Valittavana on juniorivalmentajapolku ja huippuvalmentajapolku. Jokaisella leirille osallistuvalla joukkueella tulee olla minimitutkintovaatimukset täyttävä pelinjohtaja, joka on aktiivisesti toimintaan osallistuva pöytäkirjaan nimettävä henkilö.

– Tiedostamme toki, ettei valmentaja välttämättä pysty tai ehdi käymään yhden talven aikana kokonaista tasoa läpi. Tavoitteena on ollut luoda sellainen systeemi, jossa yksi taso käytäisiin läpi kahden kauden aikana, mutta uuden systeemin ensimmäinen vuosi on aikataulullisesti haastava. Sen vuoksi leirien koulutusvaatimuksia on ensimmäisenä vuonna kohtuullistettu, Antikainen kertoo.

– Jos valmentaja on suorittanut vanhan mallin mukaisia koulutuksia, ne ovat samalla tavalla voimassa kuin aiemminkin. Lisäksi ensimmäisenä vuonna osallistumisoikeuteen riittää, että on aloittanut leirille vaadittavan tason suorittamisen. Tässä tapauksessa poikkeuslupaa ei tarvitse anoa, Antikainen tarkentaa.

Aiemmat koulutukset ovat voimassa ja vastaavat nykyisten uusien tasojen suorituksia. JPVT vastaa 1-tason suoritusta ja NPVT 2-tason suoritusta. Mikäli aikaisempi koulutuskokonaisuus on jäänyt kesken, aiemmin suoritetut JPVT- ja NPVT-koulutusten osat on mahdollisuus täydentää I- ja II-tason suorituksiksi.

– Täydentämisestä voi kysyä lisätietoa koulutusvastaavalta tai oman alueen seurakehittäjiltä ja varmistaa toimintaohjeet epäselvien tilanteiden osalta. Suoritetut koulutuskokonaisuudet tarkistetaan Pesäpalloliiton rekisteristä ennen leiriä, Antikainen muistuttaa.

Tampereelle järjestetään lisäksi erityinen mahdollisuus suorittaa yhden viikonlopun (21.-22.4.) aikana I- ja II-tasojen koulutusosioita. Katso lisätiedot juniorivalmentajapolun I-tason intropäivästä ja II-tason introviikonlopusta uudesta koulutuskalenterista osoitteesta tapahtumat.pesis.fi.

Leirille osallistuvalle pelinjohtajalle, joka ei täytä koulutusvaatimuksia, voidaan anoa poikkeuslupa 8.6.2018 mennessä verkkolomakkeella tästä linkistä. Poikkeusluvasta koituvan maksun voi käyttää kyseisen henkilön koulutusmaksuihin vuosien 2018-2019 aikana järjestettävissä koulutuksissa (1-taso, 2-taso, PLVT).

Kaudelle 2019 siirrytään kokonaisvaltaisemmin uuteen koulutusjärjestelmään. Koulutusvaatimukset leirien 2019 osalta määritellään myöhemmin.

Ilmoittautuminen valtakunnallisille leireille alkaa Pesistulospalvelussa 1.3. kello 12.

Aiheesta lisää

Koulutusvaatimukset 2018

Juha Antikainen
040 535 0337
juha.antikainen(ät)varala.fi