Vimpelin lukion pesäpallolinja kasvattanut huippupesäpalloilijoita jo 15 vuotta

8.1.2018

Huippupesäpalloilija Perttu Ruuska opiskelee Vimpelin lukion palloilulinjalla ensimmäistä vuottaan.
Vimpelin lukion pihapiirissä sijaitseva iso liikuntahalli kuntosaleineen ja juoksusuorineen antaa erinomaiset puitteet talviharjoittelulle.

Vimpelin lukion pesäpallolinjalla on opiskeltu jo 15 vuoden ajan. Vuodesta 2003 alkaen linjalla ovat superpesispelaajista opiskelleet mm. Juho Ammesmäki, Elmeri Anttila, Janne Heimonen, Teemu Isoketo, Mikko Kanala, Kari Kellokoski, Severi Lassila, Taneli Lassila, Karoliina Luoma-aho, Janina Männikkö, Emmi Peltola, Emmi Pippola (o.s. Liikala), Perttu Ruuska, Joonas Suominen ja Emmi Vehka-aho.

Vimpelin lukion palloilulinjan opiskelijat ovat lähtöisin ympäri Suomea, tänä lukuvuonna kahdeksalta eri paikkakunnalta tulleita nuoria. Linjan toiminta on sijoitettu aikataulullisesti koulupäivän sisälle. Kolmena päivänä viikossa harjoitellaan kaksoistuntien aikaan siten, että on olemassa aamu-, keski- ja iltapäivän harjoituksia. Viimeisimmät vuodet linjan harjoittelusta on vastannut pesäpallouransa pari vuotta sitten lopettanut opettaja Mikko Rantalahti. Linjan harjoituksia vetää myös Mikko Kanala, joka toimii Vimpelin Vedossa junioreiden yksilöohjaajana. Iltaisin opiskelijat harjoittelevat Vedon harjoitusringeissä mm. Kari Kleemolan johdolla.

Seuroista Vimpelin Vedon ohella Halsuan Toivo, Lappajärven Veikot ja Veteli Pesis antavat oman panoksensa seurojen väliseen yhteistyöhön

Uusinta huipputeknologiaa hyödynnetään

Vimpelin lukiossa voi suorittaa 18 eri liikuntakurssia. Uusimpana kurssina on tarjolla liikunta ja teknologia -kurssi, jonka tavoitteena on hyödyntää teknologiaa eri muodoissa liikkumisen yhteydessä.

– Vimpelin lukio on sopinut yhteistyöstä myös Fibrux oy:n kanssa, joka tuottaa Mpower-lihasaktivaatiomittareita. Mittareilla voidaan normaaleissa harjoittelutilanteissa laboratorioiden ulkopuolella käyttää uusinta tieteellisen tutkimuksen kautta kehitettyä osaamista. Mittareilla voidaan mm. todentaa, että tehdyt lihasharjoitusten liikeradat kehittävät juuri oikeaa haluttua lihasta. Pienelläkin liikeratamuutoksella on vaikutusta asiaan, toteaa Vimpelin lukion rehtori Marko Timo.

Liikkuva opiskelu

Vimpelin lukio on mukana valtakunnan ensimmäisten toisen asteen oppilaitosten joukossa, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Liikkuva opiskelu -hankkeeseen.  Ensimmäiset hankkeet ovat lähteneet käyntiin viime syksynä. Hanke näkyy koulun arjessa monin tavoin niin lyhyinä liikunnallisina hetkinä kuin erilaisina tempauksina.

– Vimpelin lukiossa on tekemisen meininki. Palloilulinjalla (pesä- ja koripallo) on yli 20 innokasta harjoittelijaa. Vimpelin lukion yhteisöllisyys, oppimisen tuki ja opiskeluhuolto takaavat erinomaiset puitteet yhdistää kilpaurheilu ja opiskelu tällä pienelläkin paikkakunnalla. Viimeisen kymmenen vuoden tulokset nuorten ja aikuisten oppimistulosten ohella osoittavat sen oikein hyvin, sekä pesiksessä että koriksessa, toteaa Marko Timo.

Kevään 2018 yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen tapahtuu ajalla 20.2.–13.3.2018. Hakuaika päättyy 13.3. klo 15.00. Vimpelin lukion palloilulinjan harjoitteluun voi osallistua kuka tahansa, erillisiä pääsykokeita tai haastatteluja ei suoriteta. Keskiarvoraja on 7.0. Tämän ylitettyään pesäpallolinjalla voi opiskella kuka tahansa. Lisätietoa yhteishausta Opintopolulta osoitteesta opintopolku.fi.

Aiheesta lisää

Vimpelin lukion palloilulinja