Valitse sivu

77 Hitteri

Mitä tehdään?

Pelataan Hitteriä siten, että kaksi 4-6 hengen joukkuetta pelaa vastakkain. Kentällä voi olla useampia pelejä käynnissä yhtä aikaa. Pelialueiden keskelle merkitään portti kartioilla. Portti on noin 15-20 metrin päässä kummastakin joukkueesta (syöttöpaikkojen väli noin 30-40 m) ja leveydeltään noin kuusi metriä. 

Lyönti tapahtuu lukkarin syötöstä ja tavoitteena on lyödä maalyönti porttiin. Kiinniottaja toisesta joukkueesta on portilla torjumassa lyöntejä. Jokaisella lyöjällä on käytössään yksi lyönti, minkä jälkeen vuoro vaihtuu toiselle joukkueelle. Lyöjästä tulee heti lyöntinsä jälkeen kiinniottaja. Jos lyöjä lyö hudin, lukkari heittää pallon vastapuolen lukkarille. Kiinniottajajoukkue saa suorittaa oman seuraavan lyöntinsä heti, kun oma lukkari on saanut pallon. 

Lyöjäjoukkue saa pisteen jokaisesta portin läpi maata pitkin menneestä lyönnistä. Kiinniottajajoukkue saa pisteen kopiksi napatusta vastustajan lyönnistä. 

Ennen pelin aloittamista sovitaan pistemäärä, mihin peli päättyy. 

Mitä opetan?

Oppilaidan kärsivällisyyttä yrittää uudestaan ja uudestaan sekä ”heittäytyä” aktiivisesti peliin mukaan.

Mitä ohjeita?

Korostan kaikkien pelaajien vastuuta, että peli onnistuu. Kiinniottavan joukkueen toisten pelaajien pitää pyrkiä kiinniottamaan ne lyönnit, joita portilla ollut oppilas ei ole saanut.

Mitä havainnoin?

Lyöntiliikettä sekä kiinniottamisen onnistumista.

Milloin sujuu?

Portin koko ja etäisyys ovat silloin hyvät, kun noin joka kolmas lyönti menee portista oikean kovuisena.

Milloin ei suju?

Pelissä tulee paljon huteja, jolloin peli seisahtuu. Tällöin vauhti on yleensä liian kova ja suorituksiin ei keskitytä.

Miten lisään aktiivisuutta?

Korostan nopeaa palautusheittoa lukkarille.

Milloin tulee onnistumisia?

Oppilaat osaavat suunnata lyöntejään lähelle kartiota. Portille voidaan liikkua myös eri liikkumistavoilla (esim. kärkkyminen, hyppiminen), jolloin lyöjälle jää enemmän aikaa lyödä lyönti tyhjään porttiin.

Miten toistoja?

Opettajalla on varapalloja, mitkä hän heittää peliin, jos pallo karkaa kauas. Pallot haetaan pelin päätyttyä.

Miten eriytän?

Pelataan peliä tennispallolla ja tennismailalla lyöden.

Miten vaihtelua?

Vaihdan joukkueita, jotka pelaavat vastakkain.

Tavoite:

Lyöminen, kiinniottaminen

 

Tila:

Kenttä, areena

 

Välineet:

Tenavapallot, pesäpalloräpylät ja -mailat, kartiot