Valitse sivu

39 Pisteiden keräys heittäen

Mitä tehdään?

Harjoitellaan heittämistä pareittain siten, että tavoitteena on saada heitettyä ilmaheittona paikallaan olevalle kaverille. Kiinniottajalle merkitään kartioilla kolme eri arvoista tasoa. Ensimmäinen taso on n. 10 metrin päässä, toinen taso 15 metrin päässä ja kolmas sijaitsee 20 metrin päässä heittäjästä. Ensimmäisellä tasolta pari saa onnistuneesta heitosta ja kiinniotosta kaksi pistettä, toiselta kolme pistettä ja kauimmalta viisi pistettä. Yhden pisteen pari saa aina, kun heitto suuntautuu paikallaan olevalle parille, mutta kiinniottaminen epäonnistuu tai kun kiinniottaminen onnistuu ilmasta, mutta vaatii liikkumista.

Kumpikin parista heittää viisi kertaa, jonka jälkeen vaihdetaan rooleja. Eniten pisteitä kerännyt pari voittaa. Pisteiden keräämiskisoja otetaan uudelleen ja uudelleen pareja vaihtaen.

Tarvittaessa voidaan kisailuiden välissä harjoitella myös heittämistä parin kanssa, jolloin voidaan keskittyä vielä huolellisemmin heittotekniikan sujumiseen toivotulla tavalla.

Mitä opetan?

Heittämisen tekniikkaa, heittämistä yläviistoon.

Korostetaan heittämisen harjoittelussa seuraavia asioita:

– rento ote pallosta, pallo sormilla, ei kämmenessä
– vastakkainen jalka edessä
– kylki edellä heittosuuntaan
– käsillä t-asento, paino takajalalla, edessä oleva käsi osoittaa heittokohteeseen
– käsi liikkeelle kyynärpää ylhäällä ja edellä

Mitä ohjeita?

Kannustan rentoihin heittoihin. Käyn tarvittaessa asettamassa toimivan heittoasennon ja liikutan oppilaan kättä takaa oikeaoppisen heittoliikkeen aikaansaamiseksi.

Mitä havainnoin?

Oppilaiden taktiikan onnistumista. Yritetäänkö liian vaikeita suorituksia, jolloin ei tule onnistumisia.

Milloin sujuu?

Kun kiinniottajat saavat heitoista koppeja.

Milloin ei suju?

Kun heittäminen menee ”darts –tikan” heitoksi, on välimatka liian lyhyt. Oppilaat yrittävät omalle taitotasolle heittoja liian pitkälle etäisyydelle.

Miten lisään aktiivisuutta?

Tehtävän suorittamiseen annetaan aika, jolla voidaan heitellä viiden heiton sarjoissa, niin monta kertaa kuin pari ehtii.

Milloin tulee onnistumisia?

Oppilaat malttavat heittää tasolle, jolla myös kaverin kiinniottaminen onnistuu.

Miten toistoja?

Ollaan useampia kisoja vaihdellen pareja.

Miten eriytän?

Tehtävä voidaan suorittaa myös isommalla pallolla joko sivurajaheittoa tai jalkojen välistä tapahtuvaa heittoa käyttäen.

Miten vaihtelua?

Lähdetään laskemaan pisteitä alaspäin. Kaikki aloittavat luvusta 35 ja tavoitteen on päästä täsmälleen nollaan.

Tavoite:

Heittäminen, kiinniottaminen

 

Tila:

Kenttä, areena tai liikuntasali

 

Välineet:

Tenava – ja/tai tennispallot ja pesäpalloräpylät, kartiot